Päivä johtajana Kaakossa

Steveco osallistui Haminan, Imatran, Kotkan, Kouvolan ja Lappeenrannan nuorkauppakamareiden yhteiseen projektiin, jossa Kaakkois-Suomen eri organisaatioiden johtajat, päälliköt ja esimiehet sekä yrittäjät tarjoavat 17 – 24 -vuotiaille kaakkois-suomalaisille opiskelijoille ja työttömille mahdollisuuden tutustua yhden päivän ajan johtajuuteen, yrittäjyyteen, vastuunkantamiseen työtehtävissä ja itseä kiinnostavan toimialan eri ammatteihin.

Stevecon Hietasen yksikön johtaja Heikki Jääskeläinen sai keskviikkona 7. lokakuuta kollegakseen Kouvolassa myyntiä ja markkinointia opiskelevan, Joensuusta kotoisen olevan Ville Naumasen. Seuraavassa Villen raportti päivästään johtajana.

#Päiväjohtajana

johtajanakaakko 2 Päivä johtajana alkoi automatkalla Kotkaan. Matkalla ei oikein osannut ajatella, mitä päivältä odottaisi, ympäristö tulisi olemaan elämänsä sisämaassa asuneelle varmasti melkoinen hyppy tuntemattomaan. Alueena satama tulisi varmaankin olemaan todella suuri ja ehkä siellä voisi olla myös pari laivaa parkissa. Mitäpä sitten satamanjohtaja tekisi? Iso ”laitos” johdettavana, joten päivä tulisi olemaan todennäköisesti tarkkaan aikataulutettu niin kuin varmaan kaikki työvaiheetkin satamassa. Todennäköisesti laivat ei siellä odottelisi vaan tavaran pitäisi siirtyä sisään ja ulos nopeasti.

Saapuminen Stevecon porteille osoittaa, että alue on juuri niin iso kuin olettaa sopii. Yhteys yksikönjohtaja Heikki Jääskeläiseen, joka saapuu laskemaan minut portista sisään. Autolle löytyy parkkipaikka ja auton edessä on tietenkin 😉 kyltti yksikön johtaja. Päivä voi todenteolla alkaa! Ensimmäisenä on vuorossa pikainen katsaus sataman tilanteeseen tietokoneen näytöltä. Ohjelmasta nähdään laivojen lastaustilanteet sekä varastossa vallitseva tilanne. Tämän jälkeen on vuorossa aamupalaveri. Sitten sukelletaankin sanaviidakkoon, on RoRoa ja Stroloa. Alku menee totaalisesti ohi, mutta loppua kohden alkaa hahmottumaan näidenkin sanojen merkitys. Tai ainakin luulen/luulin niin. Palaverissa käydään ylipäätään läpi laivojen tulo- ja lähtöaikoja ja minkälaisessa tilanteessa laivojen osalta ollaan. Vuoromestarin rooli yksikönjohtajan rinnalla on merkittävä. Hänellä tuntuu olevan laivoista tarkat tiedot, jotka hän sitten jakaa palaverissa muiden kanssa. Kokemuksen merkitys näissä tehtävissä on valtava. Palaverissa olleiden henkilöiden yhteen laskettu kokemus tältä alalta on lähes 100 vuotta. Mielenkiintoinen aloitus, josta on hyvä ponnistaa kohti satamakierrosta.johtajanakaakko 1

Kierros helpottaa huomattavasti ymmärtämään, mitä kaikkea satamassa todella tehdään. Erilaisia koneita pyörii ympärillä ja tavara liikkuu vauhdikkaasti paikasta toiseen. Tavaran varastoinnit ja siirtämiset on tarkkaan harkittu, jotta satamaan saapuva laiva olisi mahdollisimman lähellä tavaroita. Tällä kertaa yhden laivan tavarat sattuvat olemaan kilometrin mittaisen suoran toisessa päässä ja laiva tietenkin toisessa päässä. Ajallisesti ei tästä niin suurta ongelmaa synny, mutta taloudellisesti se ei ole hyvä tilanne. Kierros satamassa kertoo ainakin minulle enemmän kuin tuhat sanaa.

Kierroksen jälkeen on aika katsoa laivojen tilanteet. Kaikki on kunnossa. Laivat valmistunee ajallaan. Ruokatunti alkaa painamaan päälle ja siirrytään ruokailemaan sataman ravintolaan. Kiitos ruuasta, hyvää oli! Ruuan jälkeen on vuorossa pikku historiikki, johon olikin tullut tutustuttua Stevecon verkkosivujen kautta aikaisemmin. Paljon infoa historiasta ja sataman koneistosta.

Ville NaumanenSitten on aika siirtyä ”pääkonttorille” Kotkan keskustaan. Sieltä matka jatkuu, kohti Mussalon satamaa, jossa konttien lastaus suurimaksi osaksi tapahtuu. Iso on tämäkin paikka. Loppuun vielä lyhyt keskustelutuokio konttorilla Heikin kanssa ja päivä alkaa olemaan paketissa. Kiitos kenkienkiillotussetistä, piposta, otsalampusta sekä sukista ja kaikesta muusta!

Hieno päivä takana. Iso kiitos Heikille ja muille Hietasessa sekä Elinalle Mussalon kierroksesta. Päivältä jäi paljon uutta käteen ja vaikutuksen teki etenkin yleinen ilmapiiri yrityksessä. Toivottavasti itsekin pääsee tulevaisuudessa toimimaan tuollaisessa ilmapiirissä, sopivan ”rentoa”, mutta hommat kuitenkin hoituu. Kokemusta ei tällä alalla voi varmasti liikaa korostaa! Ehkä vielä joku päivä sataman ja minunkin tiet kohtaa uudestaan. Jos tällainen tilaisuus aukeaisi, tämän päivän perusteella ainakin vakavasti harkitsisin siihen tarttumista!

Ville Naumanen