Korjaamomöhnää kyynärpäissä, eli ensimmäinen kesätyöni Stevecolla

11 vuotta sitten vietin kaksi viikkoa yläasteikäisten TET-jaksolla Stevecon pääkonttorin viestintäsiivessä. Kuulemma osallistuin Steveckosen tekemiseen sekä Reilu Pomo-koulutukseen, jonka lisäksi kasasin kesäduunarien ”Tervetuloa taloon”-paketteja.

Nämä tiedonmurut jouduin kuitenkin tarkistamaan, sillä omat muistikuvani liittyvät lähinnä siihen, kuinka hirvittävästi kaikki mielestäni joivat kahvia ja kuinka joku kertoi kokouksessa typerän sihteerivitsin.

Elämäni ensimmäisen varsinaisen kesätyöpaikkani sain Stevecolta vuotta myöhemmin, Hietasen korjaamolta. Työtehtäviini kuului satamatyökoneiden sisäpesu ja siivous. Niitä ehti siivoamaan muistaakseni kolme tai neljä päivässä, töissä piti olla aamulla kuudelta ja iltapäivällä pääsi aikaisin kotiin.

Korjaamo oli hulvaton ympäristö 16-vuotiaalle tytölle. Siinä sanottiin hyvästit haihattelulle, kun iskettiin miesten kesken kädet kyynärpäitä myöten korjaamomöhnään. Tässä ympäristössä olivat jututkin vähän toista luokkaa kuin pääkonttorilla, eikä mikään maailman piirakkavitsi enää hätkähdyttänyt, kun marssin seuraavana vuonna kesäduunariksi leipomoon.

Stevecon kesäpesti kesti viisi viikkoa, ja ostin tienaamillani rahoilla ensimmäisen järjestelmäkamerani. Korjaamotyöntekijää minusta ei tullut, mutta kameralla on ollut ammatinvalinnassa oma merkittävä roolinsa: minusta tuli muutamaa vuotta myöhemmin valokuvaava viestintä- ja markkinointiammattilainen, ja kaiken kukkuraksi aivan hillitön kahvinjuoja.

ennen jalkeenVasemmalla kesätyöntekijänä Stevecolla, oikealla nykyisessä työssä Wulff Entrellä.
Kuvien välissa kymmenen vuotta, muttei ensimmäistäkään ryppyä.

”Tutustu työelämään ja tienaa”

Tänä kesänä Steveco palkkaa jälleen pienen joukon nuoria ”Tutustu työelämään ja tienaa”-kesäharjoitteluohjelman puitteissa.

Kyseessä on 14–17-vuotiaille peruskoululaisille ja lukiolaisille suunnattu työelämän tutustumisohjelma. Kesäharjoittelulla ei korvata normaalia kesätyötä, vaan tarkoitus on tarjota nuorille mahdollisuus saada omakohtaisia kokemuksia työelämän pelisäännöistä, työtehtävistä ja yritysten toiminnasta.

Kahden viikon harjoitteluohjelma kuulostaa äkkiseltään melko lyhyeltä ajalta, mutta se voi silti toimia yllättävänkin hyvänä ponnahduslautana tulevaan. Suosittelen lämpimästi hakemaan mukaan – lisätietoja ohjelmasta löytyy Stevecon rekrytointisivuilta.