Rokkaamalla rohkeutta

Teksti Annamari Typpö
Kuvat Esa Kuivanen, Annamari Typpö

Tanssiharrastus on hyvää vastapainoa työlle, sanoo Vuosaaressa ahtaajana ahkeroiva Esa Kuivanen.

50-lukuinnostus näkyy myös Esan kotona. Seinillä on muun muassa suursuosikki Elviksen ja Marilynin kuvia.

Rock and roll on ollut osa Esa Kuivasen elämää 70-luvun lopulta lähtien, jolloin hän innostui Teddy & The Tigersin innostamana 50-luvun musiikista. Pitkään kyse oli vain musadiggailusta; tanssi tuli mukaan 2000-luvun alkuvuosina.

– Erosin vuonna 2001 ja keksin, että tanssiharrastuksen avulla voisi päästä tutustumaan vastakkaiseen sukupuoleen, tuolloin Haminassa asunut Esa paljastaa.

Tie vei ensin lavatanssikurssille. Varsinaiseksi kohtaloksi koitui Tykkimäen lavalla Kouvolassa silmiin osunut ilmoitus tanssiseura Kotkan Hyrrien boogie woogie -kurssista. Boogie woogie on paritanssi, jota tanssitaan alkuperäisen rhythm and bluesin ja swing-pohjaisen rock and rollin tahdissa. Tanssiote on avoin, ja oleellista on eläytyminen, improvisointi ja tulkinta.

– Jivestä olin kuullut, mutta boogie woogie oli minulle uutta. Ilmoittauduin kuitenkin alkeisiin ja sille tielle jäin.

Musiikki nostaa fiilistä

Ahtaajan työt Esa aloitti vuonna 1984 Haminassa, ensin tilapäisenä, sitten oppisopimuskoulutuksen kautta vakituisena vuonna 1988. Vuosaaressakin on vierähtänyt jo yhdeksän vuotta. Alalle hänet houkutteli ahtaajana niin ikään työskennellyt isä.

– Satamailmapiiri on aina ollut mieluisa. Työympäristö on terve ja porukalla hyvä huumori, Esa kiittää.

Työssä kuin työssä on tietysti välillä huonojakin päiviä. Hyvä harrastus auttaa pääsemään niistä yli.

– Ilman tanssimista elämä olisi aika tylsää, kun olen tällainen yksineläjä. Olen saanut älyttömän paljon kavereita tanssipiireistä, Esa kertoo.

Harrastus on hyvää vastapainoa raskaalle ahtaajan työlle.

– Olen pääasiallisesti ulkotöissä puortimiehenä. Seisoskelen päivät pitkät laivan kannella tai laiturilla radiopuhelin kädessä ja kypärä päässä, kelillä kuin kelillä. Siinä pysyy virkeämpänä kuin konetyössä, mutta jalkoihin se käy. Siksi on hyvä päästä illalla irrottelemaan. Kun panee kunnon musat soimaan, alkaa fiilis nousta.

Kilpatanssi sytytti kipinän

Boogie woogien makuun päässyt Esa jatkoi tanssimista Kotkan Hyrrien riveissä myös alkeiskurssin jälkeen. Helsinkiin muutettuaan hän löysi uudeksi seurakseen Suomen suurimman tanssiseuran Cometsin ja sieltä itselleen kilpatanssiparin. Harrastus siirtyi seuraavalle tasolle: kilpaura alkoi syksyllä 2013 senior-luokassa ja vei mukanaan.

– Se oli niin hauskaa, että kipinä syttyi, Esa nauraa.

Sittemmin tutuksi ovat tulleet niin SM- kuin PM-lattiatkin, ja kisoissa on käyty Tanskaa ja Norjaa myöten. Tähänastinen ura huipentui lokakuussa Ranskan Marseillessa järjestettyihin MM-kilpailuihin.

– Senioreilla ei ole virallista maajoukkuetta, mutta Suomella oli sinne kolmen parin kiintiö ja me pääsimme parini Leenan kanssa mukaan.

Sijoitus oli kovatasoisessa 24 parin kilpailussa toiseksi viimeinen, mutta kokemus Esan mukaan kiva ja opettavainen.

– Se oli sellainen tämän harrastuksen unelmajuttu.

Esa ja tanssipari Leena Pirjamo Marseillen MM-kisoissa lokakuussa 2017

Lenkkeilemällä lisätreeniä

Juuri nyt Esa totuttelee uuteen tanssipariin. Harrastus vaatii sitoutumista eivätkä kaikki jaksa kovaa tahtia.

– Meillä on kilpatreenit kahden viikon välein. Jäsenmaksun maksaneet saavat lisäksi varata seuran salilta 1,5-tuntisia pätkiä kerran viikossa. Sitten on vielä kahden viikon välein yksityisopetusta sopimusvalmentajaparin johdolla. Hiomme kuvioita ja tekniikkaa, Esa kertoo.

Fyysisesti rankka tanssiharrastus vaatii hyvää kuntoa. Esa treenaa lenkkeilemällä. Silti intoa riittää myös tanssipaikkojen kiertämiseen viikonloppuisin.

– Käyn myös rockabilly-bileissä ja jamboreissa, joita järjestetään aika paljon Helsingissä ja lähiseudulla. Helmikuussa lähden Torremolinosiin rockabilly-festareille.

Esiintyminen innostaa

MM-kisamatka ei sammuttanut Esan tanssijanoa. Kilpailuharrastus jatkuu uuden parin kanssa. Sijoitustavoitteita ei ole, tärkeintä on jatkuva kehittyminen. Tanssiminen harjoittaa Esan mukaan myös aivoja, mikä ei ole huono juttu työnkään kannalta.

– Töissä pitää olla tarkkana, ettei käy vahinkoja.

Ehkä tärkeintä on kuitenkin tanssin tuoma ilo ja rohkeus.

– On kivaa päästä esiintymään yleisön eteen, kun on ensin päässyt jännityksestä eroon. Olen vähän lapsenmielinen ja uskallan heittäytyä. En enää mieti, mitä muut ajattelevat, Esa sanoo.

Muita ahtaajia tanssilattioilla tapaa harvoin. Yhden työkaverin Esa on onnistunut houkuttelemaan mukaan. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä aloittaa.

– Minäkin aloitin yli nelikymppisenä, Esa muistuttaa.

Esan haastattelu on julkaistu aiemmin Stevecon henkilöstölehdessä joulukuussa 2017.

www.steveco.fi